Isän ja pojan perheyritys työllistää tällä hetkellä kuusi työntekijää ja suurimmat asiakkaat ovat esimerkiksi VR, ...
Historia on osoittanut, että kansainväliseen politiikkaan sekaantumiseen kykenevät valtiot joko valmistautuvat sotaan, käyvät ...
Puolueet kannattavat laajasti omalääkärimallin toteuttamista ja hintakattoa vuokralääkäreille hyvinvointialueilla.
Kuljetuspalvelut ovat hämeenlinnalaisille kahviloille lähinnä lisäpalvelu nyt, kun ihmiset käyvät taas ulkona syömässä.
Pirkanmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion miehelle, joka ampui avopuolisonsa kuoliaaksi kadulla Tampereella viime syksynä.
Tänään vietetään Suomessa kansallisten viittomakielten päivää. Ne ovat suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.
Ukrainaa sotilaallisesti tukevien noin 50 maan kontaktiryhmä kokoontuu tänään Brysselissä Britannian johdolla.
Egypti aikoo esitellä oman ehdotuksen Gazan jälleenrakentamisesta. Sen mukaan palestiinalaiset voisivat jäädä Gazaan jälleenrakentamisen ajaksi. Maan ulkoministeriö ilmoitti asiasta keskiviikon vastai ...
Omakotitalon ulkovarastorakennus palaa Hämeenlinnan Kukostensyrjässä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Jasmiinitiellä ...
Viikonvaihteessa pidettävästä Münchenin turvallisuuskonferenssista on turha odottaa ratkaisua Ukrainan kriisiin.
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnasta löytyi yksi täysosuma. 5+2-oikein numeronsa oikein saanut pelaaja voittaa lähes 89,5 ...
Venäjä vapautti tiistaina yhdysvaltalaisen Marc Fogelin, joka oli ollut vangittuna Venäjällä vuodesta 2021 lähtien.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果